Kilpailua ihmisten ajasta

Työssäkäynti, kodinhoito, televisio, internet, kuntosalilla käynti ja muut harrastukset lyhentävät arki-iltojen vapaa-aikaa. Joissain yhdistyksissä oli tullut ongelmaksi uusien jäsenten saaminen. Tätä kehitystä vastaan tehostettiin jäsenhankintaa ennen satavuotisjuhlia.

Olisiko tehokkaista kodinhoitovälineistä apua lisäajan saamiseen? Marttaliiton toiminnanjohtaja Maija Riihijärvi-Samuel testaamassa lahjoituksena saatuja silitysvälineitä 1999.

Satavuotiaalla järjestöllä oli myös haasteita. Viime vuosisadan alussa marttayhdistys saattoi olla kylän ainoa harrastusmahdollisuus, mutta nyt aika oli toinen. Lukemattomat muut harrastukset kilpailivat marttatoiminnan kanssa.

Toiminnan kehittämiseksi yhdistyksiä opastettiin laatimaan vähintään puolen vuoden toimintakalenteri helpottamaan marttailtojen järjestelyä. Suunnittelulla yhdistys varmistaa, että iltoihin saadaan hyvää ohjelmaa. Toimintakalenterista kiireisenkin martan on helppo poimia mieleiset illat omaan kalenteriinsa.

Marttailloissa tapahtuikin 1900-luvun jälkipuoliskolla muutoksia. Käsitöiden tekeminen väheni, ja usein istuttiin Marian tavoin levollisena kuuntelemassa luennoitsijaa.

Toinen iso muutos kokoontumisissa oli laulun väheneminen. Aikaisemmin laulettiin joka kokoontumisessa ainakin alku- ja loppulaulu, mutta tapa oli väistynyt vähitellen. Jotain pysyvää marttailloissa kuitenkin on: kahvit juodaan joka tapaamisessa ja into uusien asioiden oppimiseen on yhtä suuri kuin toiminnan alkuvuosina.

Järjestön satavuotisjuhlan aikoihin martat kutsuivat ystäviään mukaan marttailtoihin lähettämällä Näissä leideissä on draivia -kortteja. Uusia jäseniä saatiin tälläkin kampanjalla kun jäsenmäärä lähti nousuun muutamissa marttapiiriliitoissa, kiitos tehokkaan järjestötyön, tiedottamisen ja uusien yhdistysten perustamisen. Yli sata vuotta kodin hyväksi työskennellyt järjestö kiinnosti myös nuoria.

Kirsi Vesterbacka