Neiti Lucina Hagman

Neiti Lucina Hagman, tuttavallisemmin Cina, eli pitkän ja monipuolisen elämän tavoitellen määrätietoisesti päämääräänsä: naisten aseman parantamista ja tasa-arvon edistämistä.

Nämä kaksi asiaa kulkivat käsi kädessä läpi hänen koko elämänsä. Erilaiset sattumat, määrätietoinen itsensä kehittäminen ja samoja pyrkimyksiä kannattava ystäväjoukko avittivat Lucinaa toteuttamaan päämääräänsä.

Matka kälviäläisen nimismiehen pienestä virkatalosta Helsinkiin ja vallan ytimeen oli työntäyteinen. Eläkepäivinään Lucina Hagman saattoi huvilansa rauhassa katsoa tyytyväisenä menneeseen. Hän oli elänyt kuten puhui, ja saattoi nähdä omin silmin sen muutoksen, jota oli ollut suunnittelemassa ja toteuttamassa.

 Unelmana lääkärin ammatti

Kun pikku-Cina ensimmäisen kerran havahtui siihen, että tyttönä hänellä ei ollut samoja mahdollisuuksia kuin poikana, elettiin Oolannin sodan jälkeistä rauhan aikaa. Perheen pojat oli lähetetty kouluun, siskot opiskelivat äitinsä johdolla kodinhoitoa ja käsitöitä. Cina avusti isäänsä tämän virkamatkoilla kääntäen tekstejä ja hoitaen hevosia.

Säätyläisnaisten pääasiallinen tehtävä 1800-luvulla oli valmistautua vaimon ja äidin tehtäviin. Kodin ulkopuolella oli mahdollista luoda uraa lähinnä vain opettajana ja postilaitoksen palveluksessa. Lucina Hagman oli perheen nuorin tytär, mikä tarkoitti sitä, että hänen tehtävänään oli huolehtia leskeksi jääneestä äidistään. Avioituminen ei ollut realistinen vaihtoehto. Opettajan työ kiinnosti, mutta unelma olisi ollut lääkärin ammatti.

Monipuolisen kotiopetuksen ja tyttökoulun jälkeen Lucina ja hänen sisarensa Sofia saivat lopulta mahdollisuuden opiskella Jyväskylän seminaarissa. Lucina valmistui opettajaksi vuonna 1875. Nelivuotinen opiskeluaika oli taloudellisessa mielessä raskas mutta antoisa. Sinä aikana luotiin pysyviä ystävyyssuhteita ja tutustuttiin yhteiskunnallisiin asioihin. Lucinaa kiinnostivat erityisesti tasa-arvo- ja raittiuskysymykset.

Lucina Hagmanin ensimmäinen työpaikka oli suomenkielinen, oppikouluun valmistava koulu Hämeenlinnassa. Opettajan viran turvin hän pystyi elättämään äitinsä. Äidin hoitaessa taloutta Lucinalla oli aikaa laajentaa taitojaan ja tietämystään itseään kiinnostavissa asioissa. Hän luki, teki opintokäyntejä ulkomaille, kävi kirjeenvaihtoa muun muassa Minna Canthin kanssa, kirjoitti lehtiin ja julkaisi kirjoja esimerkiksi yhteiskasvatuksesta.

Lucina kertoo itse tästä ajasta: ”Olin kehitykseni alussa. Maailma probleemeineen oli avautunut minulle ja otin nuoruuden kiihkeydellä osaa naisasian syntyyn, ja sen vastuksiin, sanalla sanoen eri vaiheisiin. En ollut kuten muut nuoret, en harrastanut ulkonäköäni, en vaatteitani, ainoastaan opettajan työtäni, kirjallisuutta ja raittiutta.”

Naimaton suurperheen elättäjä

Lucina Hagman puolusti tyttöjen ja poikien tasa-arvoista kouluttamista. Tämä johdatti hänet Helsinkiin maamme ensimmäisen suomenkielisen yhteiskoulun johtajaksi. Uusi virka oli kiinnostava haaste, mutta toisaalta uuden, kahdeksanvuotisen oppikoulun luominen tyhjästä ja koulun rahoituksen hankkiminen tuntuivat vaativilta tehtäviltä.

Hämeenlinnassa Lucina oli luonut laajan ystävyysverkoston. Helsinkiin muuttaessaan hän oli 33-vuotias. Eläminen ilman seurapiirejä ei ollut ajan tapa, ja muutto pääkaupunkiin pelotti. Ystävyyssuhteiden osalta pelko oli turhaa. Helsinkiin muutettuaan Lucina verkostoitui nopeasti samanmielisten naisten kanssa muun muassa Suomen naisyhdistyksen kokouksissa.

Lucina Hagman kasvatusnäkemykset olivat moderneja. Toisin kuin useimmat aikalaiset, Lucina näki, että lapsi on lapsi eikä oikutteleva pikkuaikuinen. Hänen mielestään lapsia tuli kasvattaa tältä pohjalta ohjaten, eikä rangaista siitä, että he eivät käyttäydy kuin aikuiset.

Lucina tajusi, että opiskelu oli kokonaisvaltaista työtä, joka vaatii onnistuakseen kodin ja koulun yhteistyötä. Kaikkein tärkeintä kuitenkin oli, että sekä tytöt että pojat saivat täsmälleen samaa opetusta, joka kasvatti heitä vastuullisiksi kansalaisiksi.

Vaikka Lucina Hagman perusti kotitalousneuvontaan painottuvan marttajärjestön, hänen johtamassaan koulussa ei opiskeltu kotitaloutta, ennen kuin se tuli pakolliseksi oppiaineeksi vuonna 1968.

Lasten kasvatus tuli tutuksi Lucinalle myös kotona. Kun veli, kirjailija Tyko Hagman, jäi leskeksi, ottivat sisarukset hänen lapsensa kasvatettavikseen. Lucinan huolehdittavaksi tuli aluksi kaksi lasta. Sofian kuoltua myös kolmas lapsista muutti faster-Lucinan luo. Lisäksi Lucina otti vielä yhden kasvattilapsen.

Vaikka Lucina oli naimaton nainen, oli hänellä siis elätettävänään suurperhe, johon kuului lasten lisäksi äiti ja perheen pitkäaikainen palvelija. Perheessä asui pitkään myös Lucinan ystävätär, Hedvig von Schantz.

Mukana naisasiajärjestöissä

Apuvoimien avulla aikaa jäi myös yhteiskunnallisiin asioihin. Lucina Hagman oli mukana kaikissa merkittävissä naisasiaa ajavissa naisjärjestöissä: jäsenenä Suomen naisyhdistyksessä sekä perustajajäsenenä Naisasialiitto unionissa (perustettu 1892) ja Suomalaisessa naisliitossa (1907). Lisäksi hän toimi aktiivisesti Raittiuden ystävissä ja Opettajatarkotiyhdistyksessä.

Marttajärjestössä Lucina ehti toimia lähinnä vain perustajana keväällä 1899. Sen jälkeen oman, samana syksynä toimintansa aloittaneen Uuden suomalaisen yhteiskoulun johtaminen ja perheestä huolehtiminen veivät Lucinan ajan.

Lucina pysytteli taustalla Naiskagaalissa, joka vastusti maamme venäläistämistä. Kagaali oli suomalaisten perustama rauhanomainen vastarintaliike. Sen tarkoituksena oli tuottaa ja levittää suomalaisten kirjoittamia tekstejä ja vastustaa muun muassa asevelvollisuuskutsuntoja. Naiskagaali salakuljetti ja levitti lehtisiä eri puolille maata. Toisin kuin monet pääkaupunkiseudun samanmieliset naiset, Lucina ei ottanut näkyvää roolia tässä järjestössä. Matalaan profiiliin lienee ollut osaksi syynä taloudellinen vastuu perheestä ja uudesta koulusta.

Toisaalta olisi vaikea kuvitella Lucinaa monistamassa papeille lähetettäviä kirjeitä asevelvollisuuskutsunnoista tai paketoimassa lehtisiä hämyisessä varastossa. Hänen rooliinsa sopi julkinen vaikuttaminen. Luultavasti esimerkiksi naisten äänioikeuden vaatiminen oli tuolloin lähempänä Lucinan sydäntä kuin toiminta vallitsevaa hallintoa vastaan.

Varovaisuus kannatti ainakin siinä mielessä, että Lucinan koulu saattoi jatkaa toimintaansa. Sen sijaan Naiskagaaliin kuuluneen martan, Dagmar Neoviuksen, koulu lakkautettiin joksikin ajaksi.

Puhujamatkoja pitkin maata

Vuosisadan vaihteen yhteiskunnallinen kuohunta näkyi Lucinan toiminnassa. Hän kirjoitti lehtiin naisten asemasta ja kävi puhumassa aina Vaasaa ja Kuopiota myöten. Lucina oli koko elämänsä sitä mieltä, että naiset saisivat aikaan enemmän toimimalla yhtenäisenä naisryhmänä kuin eri puolueissa. Siitä huolimatta hänkin liittyi Nuorsuomalaiseen puolueeseen, joka oli suomenmielinen ja kannatti perustuslakia.

Kun naisten äänioikeus toteutui, kilpailivat eri vaalipiirit Lucina Hagmanin ehdokkuudesta. Lucinalle piirin valinta oli helppoa. Hän tunsi rakkautta ensimmäistä opettajapaikkakuntaansa Hämeenlinnaa kohtaan ja asettautui ehdokkaaksi Hämeen läänin eteläisessä vaalipiirissä.

Lucina kävi puhumassa useimmissa vaalipiirinsä kunnissa ja lisäksi ainakin Jyväskylässä, Lahdessa ja Helsingissä.

Talviset rekiajelut maakunnissa ja monituntiset junamatkat Helsingistä Hämeeseen olivat rasittavia. Lucinan emännöitsijä Amanda Leppälahti kyseenalaisti vaalityön toteamalla Lucinalle: ”Röökinä oli hullu kun rupesi maailmanparantajaksi, luuleeko röökinä, että maailma puhumisesta paranee?”

Lucina itse piti matkailua vaivan arvoisena. Hän arvosti kovasti sitä, että ihmiset jaksavat kuunnella.

Eläköön! -huuto Suomelle

Vaivat palkittiin, ja Lucina Hagman pääsi ensimmäiseen eduskuntaan 19 naisen joukossa 1907. Saman puolueen kansanedustajia olivat myös Lucinan opettajatoveri ja Emäntälehden päätoimittaja Alli Nissinen sekä kolme tulevaa presidenttiä, K.J. Ståhlberg, P.E. Svinhufvud ja J.K. Paasikivi.

Lucinan nauttima arvostus ja suuri äänimäärä edesauttoivat valintaa eduskunnan anomusvaliokunnan puheenjohtajaksi. Valiokunta käsitteli kansanedustajien tekemät aloitteet, ja naisen valinta merkittävään tehtävään herätti huomiota maailmalla.

Ensimmäiset naiskansanedustajat loivat linjan naisten roolille edustajatyössä. Halu parantaa naisten, lasten ja perheiden asemaa kumpusi suuresta tarpeesta.

Lucina Hagmanin ensimmäinen lakialoite koski avioliitossa olevien naisten oikeutta hallita omaisuuttaan. Tuohon aikaan naimisiin meneminen poisti naisilta oikeuden oman omaisuutensa hoitoon. Valitettavasti hakemusta ei ehditty käsitellä lakivaliokunnassa ennen eduskunnan hajottamista. Uusi eduskunta ei ottanut asiaa käsiteltäväksi, ja laki astui voimaan vasta 1929.

Lähes samoin kävi muillekin Lucinan aloitteille, jotka koskivat aviottomien äitien aseman parantamista, tyttöjen naimaiän siirtämistä 15 vuodesta 18 vuoteen, prostituution lakkauttamista, samapalkkaisuutta ja naisten pääsyä valtiollisiin virkoihin.

Lucina Hagman oli kansanedustajana sekä ensimmäisessä eduskunnassa että kymmenen vuotta myöhemmin eduskunnassa, joka 1917 hyväksyi lain senaatin vallan laajentamiseksi, mikä tarkoitti Suomen itsenäistymistä. Tuon äänestyksen jälkeen eduskunta Lucinan aloitteesta yhtyi Eläköön!-huutoon vapaalle Suomelle.

Toisen kansanedustajakauden jälkeen Lucina vähensi yhteiskunnallisia menojaan. Vuonna 1923 hän yritti vielä ottaa aktiivisen roolin naisten vaaliliiton rakentamisessa. Tämä lienee ainoita Lucinan hankkeita, joka ei toteutunut.

Opetustyön Lucina lopetti 66-vuotiaana, mutta jatkoi koulun johtokunnassa. Vielä 75-vuotiaana hän teki kesälomallakin 12-tuntista työpäivää. Omistamansa koulun osakkeista hän luopui 85-vuotiaana.

Marttaliiton ja Suomalaisen naisliiton anomuksesta Lucina Hagmanille myönnettiin ansioistaan suomalaisen koulumaailman kehittämisessä professorin arvonimi 1928 ensimmäisenä naisena Suomessa.

Kirsi Vesterbacka 2013