Aino Pihanen

Aino Hilja Pihanen (o.s. Lehtonen; 21. huhtikuuta 1892 Hollola – 22. joulukuuta 1985 Hollola) oli Marttaliiton kunniajäsen sekä Itä-Hämeen Marttapiiriliiton ja Lahden talouskoulun kunniapuheenjohtaja.

Pihasen vanhemmat olivat maanviljelijä Juho Lehtonen ja Gustava Sivenius. Hänen puolisonsa oli hollolalainen Juho Pihanen.

Emäntä ja opettaja Aino Pihanen teki elämäntyönsä kotikunnassaan Hollolassa, jossa hän toimi pitkään perustamansa Keski-Hollolan Marttojen puheenjohtajana. Pihanen valittiin ensin Itä-Hämeen Marttapiiriliiton varapuheenjohtajaksi vuosille 1932–1934 ja puheenjohtajaksi 1934–1942 sekä uudelleen varapuheenjohtajaksi vuosina 1945–1965. Vuonna 1965 piiriliitto kutsui Pihasen piirin kunniapuheenjohtajaksi.

Itä-Hämeen Marttapiriiliiton omistaman Lahden Talouskoulun johtokunnan puheenjohtajana Pihanen toimi koulun perustamisvuodesta 1948 alkaen aina vuoteen 1974 asti, minkä jälkeen hänet kutsuttiin Talouskoulun kunniapuheenjohtajaksi.

Marttaliiton valtuuskuntaan Aino Pihanen kuului Itä-Hämeen piiriliiton edustajana vuosina 1935–1943. Hänelle myönnettiin Marttaliiton suuri kultainen ansiomerkki vuonna 1965, ja hänet kutsuttiin liiton kunniajäseneksi vuonna 1967.