Alli Nissinen

Alli Nissinen (1866–1926) oli marttajärjestön perustajajäsen ja Emäntälehden päätoimittaja.

Alina Augusta Nissinen, tai Alli, millä nimellä hänet paremmin tunnetaan, syntyi 26.12.1866 Iisalmessa Pohjois-Savossa. 

Kuopion tyttökoulun aikana Alli tutustui Minna Canthin lapsiin ja myös Minnaan itseensä ja vakuuttui siitä, että naisen asemaa yhteiskunnassa tulee vahvistaa. Opettajakoulutuksen Alli sai Helsingin suomalaisessa jatko-opistossa, missä Alli erikoistui erityisesti maantiedon ja uskonnon opetukseen. 

Allin ensimmäiset työpaikat olivat Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulu ja siihen liittyvä valmistava koulu. Yhteiskoulua johti Lucina Hagman ja ikäerosta huolimatta heidän välilleen syntyi luottamus ja toveruus yhteisten, naisen asemaa parantavien päämäärien saavuttamishaaveista.

Alli toimi aktiivisesti Suomen Naisyhdistyksessä, mutta vaihtoi sen jäsenyyden Naisasialiitto Unioniin, jota oli itsekin perustamassa 1892. Unionin hallitukseen Alli kuului yli 20 vuotta. Konkordia-liitossa Alli oli samaan aikaan niin ikään keskushallituksen jäsenen. Lisäksi Alli oli jäsenenä ainakin Eläinsuojeluyhdistyksessä ja Kevät (myöhemmin Sylvia) -yhdistyksessä sekä tietysti myös Nuorsuomalaisessa Puolueessa, jonka kansanedustajana Alli toimi vuosina 1907–1909.

Vuonna 1899 Alli oli perustamassa Sivistystä kodeille -järjestöä, josta seuraavana vuonna tuli Martta-Yhdistys. Marttojen keskustoimikuntaan hän kuului siihen saakka kun järjestö jakaantui kielen mukaan kahtia. Tuolloin Allista tuli Suomenkielisen Marttaliiton puheenjohtaja. Kirjailijana Alli otti tehtäväkseen yhdessä Martta-Yhdistyksen sihteerinä (nykyisin toiminnanjohtaja) toimineen Fanny Hultin kanssa vastatakseen Emäntälehden tekemisestä. Lehden 24 ensimmäisen toimintavuoden aikana Alli kirjoitti siihen lähes 200 juttua.

Alli ystävystyi monien taiteilijoiden ja kirjailijoiden kanssa. Minna Canth tapaan ystävyys Zachris  Topeliuksen kanssa syntyi näiden lasten kautta. Helsingissä Alli tutustui Amelie Lundahlin, joka maalasi Allista kaksi maalausta, muotokuvan ja kävelykuvan puistosta. Molemmat maalaukset löytyvät Iisalmen kaupungin kokoelmista. Oopperalaulaja Jenny Spennert oli Allin pitkäaikainen ystävä, jonka luona Alli asui Pariisissa lomaillessaan.

Alli oli itsekin tuottoisa kirjailija. Opetustyön, koulun johtamisen, aktiivisen järjestöelämän ja Emäntälehden sekä parin muun lyhyempää aikaa ilmestyneen lehden tekemisen ja muun runsaan lehtikirjoittelun ohella Allille jäi aikaa kirjoittaa näytelmiä, runoteoksia ja oppikirjoja sekä kääntää oppikirjoja muista kielistä. Eniten huomiota saanut käännöstyö oli Bertha von Suttnerin Aseet pois! Allin tunnetuimpia runoja ovat Jänis istui maassa ja Äidin silmät, molempia ovat laulaneet alakoululaiset sukupolvesta toiseen.

Alli Nissinen kuoli vuonna 1926 Helsingissä 69-vuotiaana. Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaalle näköyhteyden päähän taiteilijakukkulasta. Oppilaiden ja Suomalaisen Marttaliiton pystyttäneestä hautapaadessa on Allin rintakuva sekä teksti:

On elo kaunis
Sielunsa tulta kun suurille aatteille antaa
Ja sydämensä kultaa auliisti kaikille kantaa. 

Alli testamenttasi omaisuutensa, kiinteistön Uudenmaankatu 24:ssä, Marttaliitolle. Tontille rakennettiin myöhemmin Marttatalo hotelleineen.
Lisätietoja lahjoitusmahdollisuuksista nykyään

Kirsi Vesterbacka