Helena Virkki

Helena Virkki (o.s. Talsi; 22. helmikuuta 1884 Suursaari – 4. maaliskuuta 1968 Karkkila) oli emäntä ja kansanedustaja, jolle Marttaliiton toiminnasta tuli elämäntehtävä. Pitkän uransa jälkeen hänestä tuli liiton ensimmäinen kunniapuheenjohtaja vuonna 1953.

Perhe ja koulutus

Virkki syntyi Suursaaressa kalastaja ja hylkeenpyytäjä Anton Talsin (1852–1909) ja Pyhtäältä kotoisin olleen Maria Ulrika Mattsonin (1852–?) perheen vanhimpana tyttärenä. Perhe asui Suurkylässä, saaren suurimmassa asutuskeskuksessa, Talsin perintötalossa. Virkki osallistui pienestä pitäen perheen töihin kutomalla verkkoja, ja 16-vuotiaana hän osallistui jo silakan kalastukseen Suomenlahdella. Hän kertoi myöhemmin olleensa hyvin kalastushaluton kalastajantytär. Lukeminen ja oppiminen oli sen sijaan Virkille luontaista, ja hän kertoi lukeneensa kirjoja jo viisivuotiaana.

Pienituloisella perheellä ei ollut mahdollisuuksia kustantaa Virkin opintoja kansakoulun jälkeen, joten hän lähti harjoittelupaikkaan Humppilan meijeriin vuonna 1901 ja sieltä edelleen samana vuonna Lapuan meijerikouluun. Koulutuksen jälkeen Virkille tarjoutui mahdollisuus toimia Lapuan osuusmeijerin hoitajana. Hänen oleskelu Pohjanmaalla osui samaan hetkeen, jolloin Suomessa oli meneillään sortovuodet. Lapualla hän aloittikin toimintansa aktiivisesti myös eri yhdistyksissä ja oppi hyväksi puhujaksi ja esiintyjäksi.

Vuokselan Lehtolan tilan emäntä

Vuonna 1904 Helena Talsi tapasi Lapualla maanviljelijä Teodor Virkin (1878–1928), joka oli vierailemassa paikkakunnalla Viipurin läänin Maanviljelysseuran opintomatkan vuoksi. Tapaamisen jälkeen pari aloitti kirjeenvaihdon ja avioitumisen jälkeen he muuttivat vuonna 1905 Karjalaan, Valkjärven pitäjän siihen osaan, josta myöhemmin vuonna 1917 muodostettiin Vuokselan kunta. Helena ja Teodor ryhtyivät huolehtimaan paikkakunnalla Lehtolan perintötilasta.

Virkkien työllä Lehtolasta tuli mallitila; ensin vuonna 1908 maanviljelys- ja karjanhoitoharjoittelutila ja vuonna 1912 maataloushallituksen alainen kirjanpitotila. Perheeseen syntyi myös neljä lasta, Aino, Kaino, Sylvi ja Toivo, ennen kuin Virkki jäi leskeksi vuonna 1928. Tämän jälkeen hän emännöi Lehtolan tilaa yksin, huolehtien mm. tilan harjoittelijoiden ohjaamisesta. Myös Virkin marttaura alkoi täällä, Vuokselan marttayhdistyksessä, minkä jälkeen hän toimi Virkkilän marttakerhossa puheenjohtajana, sihteerinä ja rahastonhoitajana. Vuosina 1922–1928 hän toimi Karjalan Kannaksen Marttapiiriliiton johtokunnassa.

Karjalan Kannaksen ja Etelä-Karjalan Marttapiiriliittojen yhdistyttyä Karjalan Marttapiiriliitoksi Virkki toimi Karjalan Marttapiiriliiton johtokunnassa vuodesta 1929 ja  puheenjohtajana vuodesta 1935 piiriliiton loppumiseen asti vuoteen 1953. Virkki valittiin myös myöhemmin samana vuonna 1935 Marttaliiton puheenjohtajaksi.

Sota-aikana Lehtolan juuri uusittu päärakennus otettiin sotilasmajoituskäyttöön. Ensimmäisten lentopommitusten alkaessa Vuokselassa Virkin oli perheineen lähdettävä evakkoon. Perhe suuntasi evakkoon ensin Suonenjoelle, jossa Virkit asuivat emäntäkoululla, kunnes matka jatkui Kuopion Sorsasaloon. Täällä Virkin ystävä, emäntä Hilma Silvasti, tarjosi Virkille perheineen evakkokodin. Sodan aikana Virkin poika Toivo loukkaantui vakavasti saatuaan luodin otsaansa elokuussa 1941, mutta selvisi kuitenkin hengissä.

Toiminta Marttaliitossa

Toiminnasta Marttaliitossa tuli Virkille elämäntehtävä. Vuonna 1934 hänelle myönnettiin Marttaliiton kultainen ansiomerkki ja 1935 hänet valittiin Marttaliiton valtuuskunnan puheenjohtajaksi ensimmäisenä pääkaupungin ulkopuolelta tulevana henkilönä. Puheenjohtajana hän toimi aina vuoteen 1953 asti, jolloin hänet valittiin järjestön ensimmäiseksi kunniapuheenjohtajaksi. Toimiessaan Marttaliiton puheenjohtajana Virkki oli vuodet 1951–1953 myös Pohjoismaiden Emäntäliiton puheenjohtaja.

Virkki piti kotia yhteiskunnan perustana ja naisia perustan rakentajina. Aiempia Marttaliiton puheenjohtajia vaatimattomamman taustan omannut Virkki piti puheenjohtajuuttaan osoituksena siitä, että laajenevien marttaryhmien työ alkoi hänen aikanaan saada aiempaa enemmän tunnustusta. Virkin kaudella liitto muovautuikin Helsinki-keskeisestä järjestöstä koko maan kattavaksi kotitalousneuvontajärjestöksi.

Muu yhteiskunnallinen toiminta ja työ kansanedustajana

Marttatoiminnan lisäksi Virkki osallistui aktiivisesti muuhunkin yhteiskunnalliseen toimintaan. Kunnallispolitiikkaan Helena Virkki osallistui Vuokselan kunnanvaltuuston jäsenenä, kunnallislautakunnan varapuheenjohtajana ja köyhäinhoitolautakunnan varapuheenjohtajana. Hän oli jäsen ja myöhemmin kunniajäsen Viipurin läänin maanviljelysseurassa vuodesta 1928 alkaen, Maatalousseurojen keskusliiton kotitalousvaliokunnassa ja SPR:n piirihallituksessa. Lisäksi hän toimi Petäjärven Emäntäkoulun johtokunnassa ja oli Kirkolliskokouksen ensimmäinen naisedustaja.

Sodan vuoksi kotikuntansa menettäneestä Virkistä tuli karjalaisen siirtoväen asioiden aktiivinen puolustaja. Puoluetaustaltaan Virkki oli pitkään miehensä tavoin nuorsuomalainen, mutta ei koskaan ollut kovin innokas puolueihminen. Vuosien 1945, 1948 ja 1951 eduskuntavaaleissa hänet valittiin Kokoomuksen listalta Kymen vaalipiirin edustajaksi vuosille 1945–1954. Hän toimi suuren valiokunnan ja talousvaliokunnan jäsenenä.

Eduskunnassa Virkki ajoi erityisesti siirtoväen asioihin, marttatyöhön ja kotitalousneuvontaan liittyviä asioita. Näitä asioita puolustaessaan hän oli valmis olemaan vastakkain myös oman ryhmänsä edustajien kanssa. Siirtoväen osalta hän pyrki esimerkiksi parantamaan maanhankintalakia, Marttojen puolesta hän edisti mm. yksityisten maa- ja kotitalouskoulujen asemaa. Hän oli kiinnostunut myös sosiaalipolitiikasta ja ajoi oikeudenmukaisempia sosiaaliuudistuksia, pyrkien esimerkiksi parantamaan kansaneläkelain ulkopuolelle jääneiden vanhusten asiaa.

Vuonna 1944 Virkille myönnettiin talousneuvoksen arvonimi ja vuonna 1951 Suomen Leijonan I luokan ansiomerkki.

Sotien jälkeisen ajan Virkki asui Vaskijärven kylässä Pyhäjärvellä (nyk. Karkkila) poikansa Toivon omistamalla Heikkilän tilalla. Hän kuoli Karkkilan sairaalassa vuonna 1968 ja hänet on haudattu Karkkilan vanhalle hautausmaalle.